Tällä kertaa saatte ihailla kuvia. Sunnuntainen veneretki oli ehkä yksi elämäni mahtavimmista päivistä. Mieli lepäsi, rauhoittui ja lopuksi virkistyi.
Kokoonnuimme klo 11 venesatamaan. Kulkupelinä meillä oli Marintekiltä lainattu vene Havfruen IV.
Konetyttöä kiinnostaa aina, mitä on kannen alla.
Kaupunki jää taakse ja pääsemme pian ihailemaan Trondheimvuonon lempeyttä. Päivä on täydellinen. Ei tuulta, ei pilviä. Vain aurinko ja sininen taivas.
Majakka vartioi joen suuta. Tästä eteenpäin edessä on vain vuono. Taustalla oikealla näkyy Munkholmen, jonne palasimme myöhemmin iltapäivällä.
Vuonossa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Välillä oli uskomattoman hiljaista ja seuraavaksi havahtui jonkun kalanmaanittelukuiskutukseen.
Tämä pylväs edusti meille vaaraa. Tämän vasemmalle puolelle ei ollut asiaa matalikon vuoksi. Linnuille tämä pylväs näytti kuitenkin olevan mieluisa lepopaikka. 
Ahdon antimet olivat merkilliset. Elämäni ensimmäistä kertaa näin aidon, elävän meritähden. Päästimme hänet jatkamaan matkaansa vedessä.
Ystäväni Carina nautti hieman koleasta päivästä veneen keulassa.
Kokeilimme millaisia kuvia saa veneen keulasta. Kuvassa näyttää siltä, kuin pimeä iskisi hetkenä minä hyvänsä. Valoisaa riitti kuitenkin vielä pari tuntia.
Rantauduimme Munkholmenin saarelle. Munkholmen on toiminut mm. luostarina ja vankilana. Nykyään se on turisteille avoin kohde toukokuusta syyskuulle. Kuvassa Dani (vas), Annamaija ja Carina.
Saarella kuvasimme uudestaan auringonlaskua. Jälleen, pimeä iski oikeasti vasta hieman myöhemmin.
Valloitimme Munkholmenin saaren (huomatkaa kovasti Suomen vaakunaa muistuttava vaakuna) aseinamme onkivavat ja kamerat. Minut kruunattiin Munkholmenin kuningattareksi ja perustimme Munkholmenin kuningaskunnan. Etsimme jäseniä kuningaskuntaamme.
Munkholmenista on upeat näkymät joka suuntaan vuonossa.
Koko valloittajajoukon yhteiskuva. Vasemmalta: Lenchus, Lee, Dani, Henrik, Carina, Annamaija (vaikka ei siitä taida niin paljoa selvää saada).
Matkamme kapteeni Henrik sai pienen punaisen kalan. Päästimme tämänkin saaliin takaisin vuonoon.
Ilta alkoi viimein laskeutua vuonoon ja päätimme lähteä kotiin ennen viimeisten auringonsäteiden katoamista.
Matkamme viimeinen etappi lähestyy ja kello on 17:00. Pimeä tuli lopulta nopeasti, niin kuin aina. Kun pääsimme veneestä pois oli jo aivan pimeää ja sadepisaroita alkoi pudota nenillemme. Lähdimme kotiin levänneinä, mutta ulkoilman väsyttäminä. Seuraavana päivänä aloimme suunnitella Munkholmenin kuningaskunnan rakennetta ja tavoitteita. Nyt meillä on jotain yhteistä ja hauskaa, johon voimme ehkä palata 10 vuoden päästä uudestaan.
5 kommenttia:
Eksyinpä tänne taas vaihteeksi.=) Mukavasti näyttää menevän, ja juuri luonto taitaakin Norjassa olla se, mistä kannattaa kaikki ottaa irti.
Ja onneks olkoon! Jei!
-ex-kämppis katariina
Mahtavat on maisemat:) Seuraan mielenkiinnolla sun ruisleipäkokeiluja - koska on seuraava leipä uunissa!
Kiitos Kattu! Ruisleipäkokeilussa alkaa seuraava osa tänään illalla ja huomenna on sitten paistelun vuoro. Katsotaan kuinka mun käy tällä kertaa.
Tuossa olikin puhetta, että insinöörin aivoille ei määrittelemättömät jauhomäärät ole se helpoin yksikkö. Me kun ei tunneta käsitettä "sopivasti". Joten tällä hetkellä mulla ei esim ole mitään hajua, että kuinka paljon taikinaan pitäisi laittaa jauhoja... että näin. :) Mutta eiköhän se selviä sillä "Älä katkaise lastaa" ohjeella. Täytyykin ostaa puinen lasta tänään.
Ihania maisemia. Oliko ruisleipäohjeessa muuten puhetta lastan varren paksuudesta? Vaikken materiaaliteknikko olekaan, niin näin teologin logiikalla sillä on vaikutusta.
POstasin tän sitten aluksi väärään tekstiin: Ei ollut mitään puhetta lastan paksuudesta. Sen tulee vain olla tasainen :D Siellä miehen sivuilla näytti vähän siltä, kuin se lasta olisi normaalia paksumpi. Mutta en osaa kertoa sen tarkemmin. Kokeilemalla kuitenkin vasta oppii mikä on oikea jauhomäärä, joten siinä mielessä lastan saattaa joutua ostamaan pari kertaa uudestan.
Lähetä kommentti