keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Huomenta!

Ei voittanut Suomi Euroviisuja...Mutta Norja pärjäsi hyvin :D
Viime viikonloppu oli muutenkin aivan mahtava! Kiitos tytöille Duon tutkimisseurasta ja Minnalle iltariennoista. Ja tietysti Päiville muuttoavusta sunnuntaiaamuna. Muuttopäivä oli lämmin ja siis melko hikinen. Muuttokuorma on siis nyt saatu pois Tampereelta ja olen ehtinyt jo vähän lomaillakin Hauholla. Maanantai tosin meni ajellessa autolla ympäri Pirkanmaata ja Hämettä kun piti hoitaa asioita. Eilen sitten aloitin pikkuveljen kanssa keittiöremontin irroittamalla kaappeja seiniltä. Nyt se remontti on sitten pakko tehdä kun se on kerran aloitettu. Itsehän pääsen luistamaan loppuosasta :D Viikon aikana pääsee vielä käymään Jyväskylässä ja toivottavasti ehtii nähdä mahdollisimman monta kaveria.

Maanantaina pakkasin rinkankin ja totesin, että se olikin hyvä tehdä ajoissa niin ehtii vielä vaihtaa sisällön monta kertaa :D. Lento lähtee maanantaina muistaakseni kahdeksalta, eli liian aikaisin, mutta sittenpä olen ainakin ajoissa perillä. Toivottavasti laukkukin on ajoissa perillä.

Vähän alkaa jo jännittää lähteminen, mutta luulen, että ensimmäinen työpäivä se vasta jännittävä onkin. Enhän mä siis tiedä edes vielä, että mitä mä teen kesällä :) Jännityksellä odotan.

Noh, nyt keittiön kimppuun, tänään on vuorossa laatat ja tapetit. Ja ehkä pari kaappia vielä.

-A-

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Lähtökuopissa

Tästä se sitten lähtee!

Viime perjantaina varmistui työpaikka Moldesta ja työ alkaa 2.6. Tarvitsee vielä löytää asunto, ettei tarvitse toimistolla majailla koko kesää :) Asuntoauto olisi mainio kulkupeli, mutta kun ei sellaista ole etukäteen pihassa, niin taidan jättää ostamatta.

Kaupunki on aivan mielettömän kaunis ja lähiympäristöstä löytyy niin paljon tekemistä, että en tiedä miten ehdin kaikkialle mennäkkään kesän aikana. Kannattaa käydä katsomassa www.molde.kommune.no (sivut norjaksi) tai www.visitmolde.com (tietoa myös englanniksi). Autoa joutuu kyllä vuokraamaan kesällä, että pääsee ajamaan Trollstigeniä ylös :)

Hirveästi on vieraita jo tulossa kesällä käymään :) Luultavasti saan viihdyttää ainakin yhtä seuruetta ja toivottavasti useampaakin. Elokuun alussa on sitten muutto Trondheimiin ja opinnot siellä. Tästä vuodesta tulee varmaan aivan mahtava!