tiistai 16. kesäkuuta 2009

Vuosi vuonojen maassa on nyt ohi

Hei vaan vielä kaikille!

Tää on nyt sitten vika kirjoitus tähän blogiin. Kotiin olen tullut jo aikoja sitten. Hävettää oikein, että en saanut aikaiseksi Norjassa kirjoittaa teille tarinaa, että mitä kahdessa viikossa tapahtui. Voin siis kertoa nyt nopeasti.

Touko-kesäkuun vaihde kului Norskeissa aika lailla tenttiin lukemisen parissa ja Maisa-koiraa hoitaessa. Perhe Rantanen tarjosi mulle ihanan nukkumanurkan kodistaan ja siitä iso kiitos heille :) Kahden viikon aikana ehti tapahtua aika paljonkin :)

Kävin Maisan, Alexin ja Magdan kanssa lauantailenkillä ekana viikonloppuna Vassfjelletissä, joka on siis se samainen laskettelukeskus, jossa kävimme laskettelemassa Alexin ja Magdan kanssa talvella. Nyt päätimme kävellä rinteet ylös ja vietimme piknikin mäen päällä. Keli ei olisi voinut olla parempi ja melkein voisi sanoa, että onneksi ei ollutkaan. Lämpötila oli 20 yläpuolella ja aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta. Joka tietysti tarkoitti sitä, että tytöt reissasi hihattomissa paidoissa. VIRHE! Mä kuoriudun vieläkin. Olkapäät ei oikein tykänny elämästään ja myöskin niska ja decoltee sai oman osansa kurimuksesta. Kahteen päivään ei oikein onnistunut nukkuminen tai vaatteiden päälle laittaminen... Nice :) Mutta reissu oli UPEA! Olispas kuvia, mutta ne on väärällä koneella. Lisään kuvat heti kun saan tuon toisen koneen nettipiuhan päähän kiinni.

Sitten taas lueskeltiin. Torstaina 4.6 oli tentti ja pänttäsin vanhoja tehtäviä kuin hullu. Ongelmaksi ei yllättäen tentissä muodostunutkaan se, että en olisi tiennyt vastauksia, vaan se, että en pystynyt vastaamaan kysymyksiin johdonmukaisesti vain yhdellä kielellä. Ensimmäisen tehtävän vastaus lähti tulemaan norjaksi ja päätin sitten vastata kaikkiin norjaksi. Sitten tuli vastaan se ainoa tehtävä, johon vastaus oli annettu materiaalissa englanniksi. Eihän mulla ollut mitään hajua, että miten se kuuluu sanoa norjaksi. NOH. Kirjoitin ensin vastauksen englanniksi suttupaperille ja siitä sitten sanakirjan kanssa kääntämään. Toivottavasti se ymmärtää mitä mä yritin selittää :D Muuten tentti meni siis hienosti ja käytettävissä olevasta 4 tunnin ajasta jäi vartti käyttämättäkin. Ihan uskomatonta, että mä Suomessa en meinaa jaksaa istua salissa tuntia pidempään ja norjassa ei tehny tiukkakaan olla siellä se melkein 4 tuntia. Ja joka ikisessä tentissä sama juttu.

Sitten tentin jälkeen lauantaina lähdettiin Suomi-sakilla lauantairetkelle Rørosiin. Kyseessä on siis pieni kylä aika lähellä Ruotsin rajaa, noin 200 kilsan päässä Trondheimista ja etelään päin. Røros piti nähdä, koska se on UNESCON maailmanperintölistalla. Ja selvisihän sille sitten syykin, että miksi näin on. Kyseessä on siis vanha kaivoskylä (ehkä ennen muinoin kyseessä on ollut jopa kaupunki) ja kylässä on ollut useita kaivoksia. Tämä ei kuitenkaan ole saanut kylää UNESCON listalle, vaan kylän keskustan puurakennukset ovat ne arvokkaat ja täynnä tarinoita olevat kohteet. Kylän keskusta on käytännössä täynnä rakennuksia 1700- 1800-luvuilta ja suurin osa niistä on täysin norjan museoviraston suojelemia. Kävelimme kylän ympäri oppaan ohjauksessa ja saimme kuulla hauskoja tarinoita kylän vaiheista. Kylässä oli mm. katu (aikoinaan kylän pääkatu), joka lähti kylän silloisen päärakennuksen edestä ylöspäin ja kapeni kohti loppua. Näin saatiin aikaan illuusio kadusta, joka oli pidempi kuin mitä oikeasti olikaan :) Kyllä ne oli fiksuja jo silloin.

Lisäksi tietysti käytiin vierailemassa kaivoksessa, Olavsgruvassa. Siellä pääsimme kaivoskierrokselle, jossa mentiin 50 metriä maan pinnan alle ja 500 metriä kallion sisään. Aika huikeaa siellä oli. Vanhaan kaivokseen oli laitettu myös ääni- ja valoefektejä, jotta tuntui siltä, että siellä vieläkin olisi joku oikeasti töissä :) Kaivos oli perustettu 1644 ja lopetti toimintansa 1977. Se siis toimi 333 vuotta ja tuotti uumenistaan lähinnä kuparia ja jonkin verran sinkkiä. Kierros oli varsin mielenkiintoinen ja täytyy kyllä sanoa, että hattua nostan niille jannuille jotka siellä on puilla lämmittäny kalliota, että on saanut kiven irtoamaan helpommin. Tiesittekö: jotta kalliota sai irti kuution verran, tarvittiin sen lämmittämiseen kolme kuutioita puita. Kyseinen kaivos myöskin sijaitsee sellaisella paikalla, että siellä ei ihan hirveän montaa puuta ihan heti naapurissa kasvanut, joten jo pelkkien puiden raahaamiseen on saanut varmasti käyttää pari miestyövuotta sen 100 vuoden aikana, kun äijät kaivoksessa pärjäsi ilman dynamiittia.

Rørosin reissu oli aivan huippu ja siitäkin saatte kuvia samaan aikaan kuin tuosta kävelyretkestä.

Mitä norjasta sitten jäi käteen? Melko hyvä kielitaito. Norja on jo sujuvaa ja pystyn pankissa ja verotoimistossa/maistraatissa hoitamaan asiani norjaksi. Englantikin parani ainakin jossain määrin ja opin tekemään oikeanlaisia dokumenttejä ja muokkaamaan mm. sivunumerointia :D Opintopisteitäkin jäi vuodesta taskuun noin 25-30. Riippuu nyt vähän siitä, että onko sen vikan tentin luennoitsija ymmärtänyt mun vastaukset oikein :) Ei siis lainkaan huonosti. Varsinkin kun 80% kursseista luennoitiin norjaksi...

Lisäksi sain mahtavia kavereita kourallisen. Ja tuttuja toisen kourallisen. Nyt täytyy lähteä sitten reissaamaan Eurooppaan ja Aasiaan tapaamaan tuttuja :) Ja tietty 2400 lentopistettä, joilla ei tee vielä yhtään mitään :D Tarvii vissiin lentää vähän enemmän, että niitä kertyy lisää.

Vuosi oli mahtava, ja kovasti mielelläni olisin jäänyt sekä Trondheimiin, mutta myös Norjaan ihan ylipäätään. Mutta kotonakin on kiva olla. Ja nyt on siis käynnissä ns. kesäloma. Työt alkaa vasta elokuun alussa ja nyt olen kotona sisäkkönä/remppa-Reiskana. Leppoisaa ja rentouttavaa. Kruunaa täydellisesti tuon Norjan vuoden joka oli enemmän kuin rento. Elokuun alusta alkaakin sitten normaali Annamaijan arki, jossa yritetään keksiä, että missä välissä saisi pestyä sen verran pyykkiä, että ei tarvi lähteä ostamaan uusia sukkia :)

Uuteen kotiin pääsen kanssa muuttamaan elokuun alusta ja sitä odotan aika innolla. Sisustussuunnittelu on täydessä vauhdissa ja kodista on tulossa tuunattu :) Kierrätysteemalla siis mennään ja kaikkea kivaa on jo löytynyt.

Ha det gott som de sier i Trøndelag. Vi ska snakker snart igen!

Annamaija

torstai 21. toukokuuta 2009

Ei niin paljon Norjasta, enemmän Suomesta.

Heippa vaan hei taas!

Terkkuja kaikille ihanuuksille Suomesta :) En siis ole vielä kokonaan palannut, mutta täällä nyt kuitenkin hengaan. Niin kuin moni sen ilmaisee täällä: " Se on Norjassa, eikö se muka näytä siltä?"

Joo, eli olen nyt hetken viivähtänyt täällä kotimaan kamaralla mm. ( ei kun siis lähinnä) tenttejä tekemässä. Lähden ensi viikon tiistaina 24. päivä vielä hetkeksi takaisin Norjaan ja toivon kovin, että ehdin vähän reissata siellä vielä ennen kuin tarvitsee tulla takaisin Suomeen. Suomeen palaan sitten 7. kesäkuuta, eli sopivasti passaan kaikkien valmistujaisbileet. No, tuun juhlimaan sitten privana :D

Mitäs Suomessa on tapahtunut? Tää ehkä kiinnostaa enemmän niitä, jotka ei oo joutunut majoittamaan mua, katselemaan mua Wappuna tai kiltahuoneella jne. ;) Koska ne tietää nää jutut jo :)

No Wappu siis oli ja meni. Ja kyllähän olikin huippukemut!! Teltta Pystyssä -bileet oli ihan mahtavat. Wapun järkkänakkini olisi voinut mennä paremminkin, mutta alun kommervenkkien jälkeen sekin meni kai ihan kivasti. Wappupäivän piknik Koskipuistossa oli upea. Kiitos ihanalle seuralle! Ja kiitos Auringolle siitä, että poltti naamani... leuasta oikeasti lähti nahkaakin :)

Sitten alkoikin taas tyly arki ja tenttien ja harkkatöiden suorittaminen. Joo, hydraulitekniikka II -kurssin harkkatyö tuli viimein palautettua! Assari ei onneksi koskaan luovuttanut mun kanssa. Tai ehkä se luovutti, mutta ei ainakaan kertonu sitä mulle :) Sitten ne 6 tenttiä mitä mulla on tälle toukokuulle aikataulutettu. Ensimmäinen: ei oo menossa läpi; toinen: ehkä, ehkä; kolmas: no jos oikein hyvin käy; neljäs: en menny; viides: LOISTIN siellä! nelonen tilauksessa; kuudes: se on huomenna eli kovasti tässä yritän lukea :D Eli ihan kivasti on mennyt tenttiviikko kun kuudesta tentistä yhdessä loistaa..

Sittenhän mä sain kesäksi töitä :) Kesän suuri duuni on lehdenjakohommaa viiden viikon ajan. Hieno työ, hieno työ. Ja elokuun alusta aloitan sitten meidän ylioppilaskunnassa sosiaalipoliittisena sihteerinä. Se on ihan huippujuttu! Odotan sitä tosi kovasti.

Ja kodinkin olen saamassa, joten kesäksi olen tässä sitten suunnitellut kovasti sellaista huonekalujen entisöintiverstasta, että saan kämppääni kalusteita. Jos tuntuu siltä, että ei ole mitään tekemistä ja haluaa viettää aikaa maaseudulla niin tervetuloa Hauho-cityyn mun kanssa hiomaan pöytiä ja tuoleja ja rakentamaan rahia ja ompelemaan verhoja ja... Majoitus löytyy ihan taatusti vaikka vähän pidemmäksikin aikaa :D (Äiti, sopiihan tää?)

No eipä tässä kai muuta, tarvii varmaan jatkaa tenttiin lukemista, että on edes jotain tsäänssejä sen huomisen tentin kanssa.

Ha det bra! Ja ensi viikolla saatte taas kuulumisia Trondheimista :)

Annamaija

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kevättä, Unkaria ja villejä opiskelijabileitä

Heipä hei! Edellisestä kerrasta onkin vähän aikaa... Täsä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä ja nyt kun on tuo muuttokuorma taas melkein pakattu niin taidan vähän kertoilla teille että mitä kuuluu :)

Maaliskuun jälkeen Norjaan on kuulunut lähinnä opiskelua ja hikipäässä opiskelua jos ihan tarkkoja ollaan. Hirveä määrä harkkatöitä, projekteja, copy-pasteevia ryhmiä, yhteistyökyvyttömiä ohjelmistoja jne. Nyt alkaa kuitenkin olla loppusuora edessä, sillä viimeisteltävänä on kaksi vikaa harkkatyötä ja kun ne saan huomenna kädestä niin voin keksittyä niin Suomen harkkatöihin :D Kipeetä...


Pääsiäislomaksi reissasin Suomeen ja piipahdin sitten Maijua-serkkua moikkaamassa Debrecenissä, Unkarissa. Lensin ensin Suomeen tyhjentään laukut ja sitten seuraavana päivänä Frankfurtin kautta Budapestiin. Budapestista matka jatkui reilun 3 tunnin junamatkalla Debreceniin. Vähän oli orpo olo, kun yritin selvittää, että mistä juna lähtee, miten sinne pääsee ja koska seuraavan juna menee. Hetken aikaa jo pelkäsin, että seuraava juna menee vasta aamulla, mutta tulihan sieltä juna vihdosta viimein.

Aloitin muuton Suomeen jo tuossa pääsiäisenä, että saan kaikki tavarat raahattua sinne ja yllättäen mulla oli sitten mukana vain sellaista viileän sään vaatetta (kun jotenkin ajattelin, että tarviin täällä norjassa vielä niitä lämpimän kelin vaatteita). Kun pääsin Unkariin totesin, että viileän sään vaatteet oli vähän liikaa. Katso kuva vieressä.

No eipä siinä sitten muuta kuin jätin sen neuletakin hotellille, ettei ihan tarvinnu paistua. Debrecen oli ihan mahtavan kaunis paikka. Ei varsinaisesti mikaan turistirysä, eli varsinaisesti nähtävää ei ollut ihan mielettömiä määriä. Mutta mukava pieni kaupunki, jossa on otettu huomioon myös ihmisten ulkoilman tarve. Kaupungissa oli aivan herttainen puisto, johon ihmiset kerääntyi ottamaan aurinkoa, piknikille ja viettämään aikaa. Kiersin kaupunkia Maijun ja Antin kanssa ja ne esitteli mulle muutamia tapaamiaan ihmisiä ja vei mut mm viinikellariin. Siellä mä sitten lähdin viinitourille.

Viinitouriin sisältyi siis 6 x 1 dl viiniä ja juustolautanen. Enhän mä nyt ihan kaikkea ite juonu vaan annoin Maijun ja Antin vähän auttaa. Mä kun en ole mikään kuivan valkkarin suurin ystävä, niin oli kyllä yllätys kun sain käteeni palan juuri oikeaa juustoa ja sen valkkarin. Ne oli täydelliset yhdessä! Kaikkineen "tour" oli oikeinkin mahtava ja saatoin tulla jopa vähän hiprakkaan ;) Ja hinta-laatusuhde oli ehdottomasti plussan puolella kun koko setti maksoi vain noin 6 euroa.




Tuossa vieressä näkyy kaikki ne viinit, mitä siinä ainakin paperilla tuli maisteltua

Bene Muskotaly, Bene Furmint, Bene Harslevekt (ehkä), Hilltop Merlot, Hilltop Rose ja Hilltop Rizlingsz,..jotain.



Debrecenistä mä sitten palasin taas Budapestiin jossa kävin nopeesti (siis todella nopeasti) moikkamassa Opaa. Mulla oli huimat 2 tuntia aikaa ja Opa esitteli mulle pikana yliopistonsa. Sannaa matkiakseni voisin tähän laittaa kaikki ne "En oo koskaan"-asiat, jotka tuli tuhottua listalta Unkarin reissun aikana.

En oo koskaan matkustanu pummilla ratikassa. No nyt oon.. :)
En oo koskaan juonu suklaadrinkkiä.
En oo koskaan matkustanu pummilla bussissa.

Matka jatkui sitten Budapestin keskustasta metrolla ja raastavan bussimatkan muodossa lentokentälle (Ehdinkö, enkö ehdi. menenkö oikeaan terminaaliin vai enkö mene. Miksi pitää olla useita terminaaleja pitkin kaupunkia?). Pääsin kuin pääsinkin perille ja varsin hyvissä ajoin vielä. Kotiin lentelin samoilla Lufthansan siivillä kuin mennessäkin ja taas pysähdyttiin Frankfurtissa.

Pääsiäistä vietinkin sitten ihan vaan siinä kotosalla. Välillä kävin harkkatyötä tekemässä tai mummulassa, mutta muuten aika rauhallista. Pääsiäisen jälkeen piti viettää pari tiukkaa koulupäivää ja olihan mulla tenttikin siinä. Loistin muuten aika paljon siellä tentissä. Pitkään aikaan en oo viihtyny niin hyvin tenttisalissa :D

Tän viikon tiistaina sitten palasin takasin Norjaan ja heti keskiviikkona oli edessä tutkimusmatka tuohon meidän edessä olevaan Vuonoon. Mentiin tutkimaan sen pohjaa, tavoitteena löytää sieltä toisen maailmansodan aikaan pudonneen FW 200 -koneen ohjaamo. Käytettiin pohjan kuvaamisen sellaista ROV -alusta ja vaikka me ei varsinaisesti mitään päästykään tekemään niin saatiin ainakin hyvä kuva siitä, että mitä meidän pitäisi tehdä JOS me saataisiin tehdä jotain. Nyt siitä täytyy kirjoittaa vielä raportti ja sitten sen kurssin suoritteet on kasassa. JESH!

Torstaina oli sitten Norjan kurssin koe mulla. Siellä en kyllä loistanut ihan niin paljon kuin olisin toivonu. Tuntui kuin osa tehtävistä olis ollut kompatehtäviä. Mutta kokeen jälkeen juttelin opettajan kanssa 1,5 tuntia ( ! ) ja noh, ainakin vakuutin sen keskustelutaidoillani :D

Nyt oonkin sitten kaksi päivää yrittänyt pakata laukkuja, kirjoittaa loppuja harkkatöitä ja tavata kavereita. Eilen oltiin kyllä piknikillä melkein koko päivä. Istuttiin tuolla nurtsillä, grillattiin makkaraa, tomaattia ja perunaa ja syötiin patonkia ja suorakaiteenmuotoista muffinia :D Oli ihan huippuhauskaa. Illalla sitten Moholtin opiskelijakylästä tuli bailukylä. Täällä on sellainen RUSS -tapa. Eli lukiosta valmistuvat hankkivat itelleen sellaiset remppahaalaria muistuttavat haalarit ja siihen sitten painatetaan oma nimi ja vuosi jolloin on valmistunut. Sitten ne pitää niitä jalassa kaksi viikkoa Wapun jälkeen ja niiden juhla huipentuu 17. toukokuuta kun on Norjan kansallispäivä. Noh, niitä byysia saa tietty pitää vain ne jotka on valmistumassa lukiosta joten ne jotka on jo joskus valmistunu on keksinyt pitää oman päivän ennen toukokuuta, jolloin he saavat käyttää housujaan. JA eilen oli se päivä. Viime vuonna bileet oli kuulemma ollut tuolla linnakkeessa, mutta siellä oli ollut niin hirveä sotku jälkeenpäin, että poliisisedät oli kieltäny siellä juhlimisen tänä vuonna.

Tänä vuonna bileet siis oli sitten täällä Moholtissa ja MORJES! Jösses mimmoista menoa. Päivä alkoi ihan leppoisana grillailuna ja ihmiset heitteli frisbeetä ja pelaili lentopalloa. Sitten tuli ilta ja ihmisiä makoili tuolla pitkin tanteretta ja poliisit ja vartijasedät kiersi tätä kylää ympäri. Sitten tuli aamu ja MORJES! Lasinsiruja ja ylipäätään rikkinäisiä pulloja rappukäytävissä, nurmikoilla, ajoradalla, varmaan hiekkalaatikoillakin.. Kaikki roskat tuolla nurmikolla. Missähän pitävät seuraavan vuoden juhlat :) Mutta hauskaa oli kuitenkin nähdä tuollainenkin perinne. Se vaan vähän otti suomalaisen teekkarin silmään, että niitä yksin sammuneita oli aika paljon. Missä on ne kaverit, jotka kantaa kotiin tai tarpeen vaatiessa bileistä toisiin?

Tänään on edessä "kirpparipäivä". Pistän myyden kaiken sellaisen mitä ei kannata raahata Suomeen ja toivottavasti pääsen eroon kaikesta ylimääräisestä.

Ja tiistaina sitten reissaan taas takaisin Suomeen. Wappua vietän siis Tampereella ja sitten alkaa hirveä rypistys tenttisuman purkamiseksi. Kesäksi ei oo löytynyt vielä kunnon työtä, mutta eiköhän sitä jotakin tekemistä keksi :)

Nähdään pian Suomessa!

Ha det!
Annamaija

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kuuden ketju

"Six degrees of Separation (also referred to as the "Human Web") refers to the idea that, if a person is one step away from each person they know and two steps away from each person who is known by one of the people they know, then everyone is on average six steps away from each person on Earth. It was popularised by a play written by John Guare." Lähde: Aina luotettava Wikipedia

Eli six degrees -ajatuksen mukaan minut, ja sinut, voidaan yhdistää kehen tahansa maailmassa viiden henkilön kautta. Ketjussa on siis itse asiassa 7 henkilöä: sinä, henkilö B ja ketjun 5 ihmistä. Tänään on tuntunut siltä, että tämä saattaa tosiaan ollakin totta! Ja jollei tämä ole totta niin maailma on muuten vain ihan järisyttävän pieni paikka :D Tai ainakin Trondheim.

Sain kaverilta kutsun täksi illaksi Steinaniin istumaan iltaa, syömään piirakkaa (ihanaa suklaapiirakkaa) ja tekemään kaikkea hyödytöntä. Olen tutustunut tähän kaveriini New Amigos -kielipeli-illoissa ja hän sanoi, että paikalle on tulossa myös toinen hänen kaverinsa. Siinä kun sitten oltiin aikamme juteltu niin selvisi, että tämä toinen henkilö asuu myös Moholtissa. Hän kysyi, että missä asun ja vastasin tavan mukaan: "HK 25". Sitten hän rupesi tiedustelemaan kerrosta ja vastasin, että toisessa kerroksessa. Tarkensin vielä: " HK 25-21" Vastaus tähän oli: "That's my old flat!" No NIINPÄ tietysti! Hän oli siis muuttanut asunnosta tammikuun lopussa, kun minä muutin sisään helmikuun lopussa. Siis mikä on todennäköisyys? Noh, laskemaan en ala, mutta for real!

Oli muuten ehkä hauskin ilta pitkään aikaan :D Ensinnäkin suklaapiirakka oli tosiaan ihan järisyttävän hyvää. Ja sokerista ja rasvaista. Syötiin sen kanssa jäätelöä ja mä olin jäätelöpallovastaava. Pojat halusi lisäpalloja ihan vain siksi, että tein niistä niin hienoja :D Olen siis hyvä edes jossain. Sitten menikin ilta ihan nörtteilyksi :D Istuttiin juttelemaan niitä näitä ja sitten Trygve halusi näyttää jotain kartalta ja kohta me jo seikkailtiin Google Earthin ihmeellisessä maailmassa lentosimulaattorin ja 3D-rakennusten avulla. For real! Se oli ihan mahtavaa! Mä käytin pojat Suomessa (tosin kuvat ei oo kauheen hyviä Helsingin ulkopuolella) ja David esitteli Itävallan Grazin ja vähän muitakin paikkoja ja Trygve esitteli jenkkilää. New York City oli aika huikean näköinen 3D-maailmassa!

Täällä on siis kaikki hyvin tavallista :) Huomenna menen Maisaa vahtimaan viikonlopuksi ja nappaan mukaani hirveän pinon kouluhommia. Luvassa siis ulkoilua ja raporttien kirjoittamista ja tentteihin valmistautumista.

Ha det og go' natt!

Annamaija

P.S. Sain tänään puhelun norjalaiselta lehtimyyjältä ja pystyin kieltäytymään lehtitarjouksesta norjaksi! Vetosin siihen, että olen vaihto-opiskelija, enkä tarvitse lehteä..Tämä alkaa siis vähitelleen iskemään sisään ns. luonnollisena kielenä. Enää en panikoidu kun joku alkaa puhua norjaksi. Ja proffienkin kanssa puhun automaattisesti norjaa. Vaikka en aina ihan kaikkia vastauksia ymmärräkään :D

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Wappusää

Kävin tänään illalla leffassa ja kun leffan jälkeen seison bussipysäkillä venaamassa bussia, yhtäkkiä tuntui kuin olisi seissyt Suomi-neidon lakituksessa. Kaikki kadut oli kuivia ja ilma oli sellainen loppukevään raikas ja jopa lämmin jollain mittapuulla. Oli ihanan kotoinen olo :) Ja kun nousin bussista Moholtissa, niin vastassa oli 30 sentin lumikinokset, kadun levyiset jääriitteessä olevat lätäköt ja liukas asfaltti. Voiko 3 kilometriä x-suunnassa ja 100 metriä y-suunnassa vaikuttaa ilmastoon noin paljon? Toki, keskustassa on vesi lähellä ja se lämmittää paljon, kun vuono ei ole jäässä.

Nyt odottelen, että alakerrassa loppuu bileet, että pääsee nukkumaan...Ai miksi en ite ole bileissä? Hyvä kysymys... Noh, ehkä ensi viikolla :D

Ha det og go' natt!

Annamaija

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Laskettelua ja valojen sammuttelua

Heissan!

Kevät otti pari askelta taaksepäin kun tänään satoi lunta oikein huolella. Noh, kyllä se sieltä tulee!

Viime sunnuntaina mä päätin sitten tehdä jotain aivan uutta ja lähdin kavereiden kanssa Vassfjellettiin laskettelemaan. Kaverit joiden matkaan mä lähdin, on Alex Australiasta (takana 2 laskettelureissua) ja Magda Puolasta (takana 10 vuotta laskettelua). Eli meillä oli aika sekalainen seurakunta matkassa. Aamulla 10:15 lähti bussi Moholtin nurkilta ja kiikutti laskevaiset ihmiset kohti laskettelukeskusta. Perille kun päästiin, niin edessä oli tietysti varusteiden vuokraus, sillä eihän meillä mitään omia kamoja ole. Mentiin vuokraustiskille patsastelemaan ja saatiin kengät sovitettaviksi. JIISUS! Kuka nekin on keksiny?! Ensinnäkin, jalan saaminen sinne monon sisään on aika saakelin hankalaa, jos joku ei sitä vielä tienny. Varsinkin, jos mono on liian pieni :D Pyysin saada vähän isomman koon ja tällä kertaa jalka sujahti melko vaivattomasti sisään (siis verrattuna edelliseen yritykseen). Seuraava ongelma oli sitten se, että en saanu niitä monon remmejä kiinni. Kysyin siltä flikalta tiskin takaa, että mitäs ny?, niin se sanoi: "Odotas hetki, annan sulle naisten mallin." Niin, koska mähän näytän sen verran mieheltä, että mulle kannattaa antaa ensin miesten malli :D No, naisten malli meni kivasti jalkaan ja sen sai myös kiinni. Sitten tää samainen flikka laitto sukset ja siteen kondikseen ja törkkäs sauvat käteen ja ohjas mut maksutiskille. Välinevuokra (sukset, siteet ja monot) maksoi 280 kruunua. Ei paha.

Sitten mä lähdin taapertamaan kohti lippukojua. Laskettelumonoilla käveleminen onkin itseasiassa aika hankalaa...semmoisen huomasin. Tai ainakin erilaista. Vaan yllättävän nopeasti siihenkin tottui. Lippukojulla piti tietysti ostaa sellainen avainkortti, johon loppu ladattiin ja yhteishintaa päivälipulle ja kortille tuli suunnilleen 340 kruunua. Ei paha.

Koska mä olen ihan rookie tässä lajissa ja koska aussi-kaverinikaan ei ole varsinaisesti vielä kansainvälisellä tasolla, niin me aloitettiin päivä lasten mäestä. Lasten mäessä oli hyvä aamulla reenata nopeesti kääntymistekniikka ja vauhdin hallinta, kun ei siellä ollu oikein muita. Kahden lastenmäkikierroksen jälkeen lähdettiin ankkurihisseille ja noustiin ylös. Aluksi lähdettiin laskemaan Familieløypea, joka on sieltä helposta päästä ja siinä meni noin puoli sekuntia kun totesin, että tiettyjen lihaksien olemassaolo auttaisi kummasti suksien kontrolloimisessa. Ensimmäinen lasku meni oikein hienosti, eli en kaatunut, pääsin koko mäen suksilla alas ja hetkittäin jopa tiesin mitä tein :D Lopussa vauhti oli jo aika kova ja olin lähes varma, että mäjähdän päin huoltorakennuksia, mutta senkin pystyin välttämään. JEE!

Sitten vain takaisin hissille ja ylös. Laskin saman rinteen ja nyt oli vähän rennompi olo. Tosin reidet ei olleet yhtään rentoina. En tiiä teinkö jotain väärin. Mutta kun pääsin mäen alas, jälleen ehjänä, kaatumatta ja lähes tietoisena tekemisistäni, päätin ottaa pienen lepitauon. Kaverit otti hissin ylös ja tuli vaikeampia reitteja alas. Sitten lähdettiin taas porukalla kohti huippua. Nyt Magda päätti, että me lasketaan Sørløypa alas. Se on keskitasoinen rinne ja perusteena oli, että "katso nyt, lapsetkin laskee siellä". Nii-i. Suomikin on helppo kieli ihan sillä perusteella, että lapsetkin puhuu sitä.

Alkuun meni ihan jees. Otin aika rauhassa ja laskin hissuksiin. Pysähdyin aina välillä katsomaan, että millainen rinne on edessä päin ja jatkoin taas matkaa. Meni oikein kivasti. Sitten tuli vastaan rinteen jyrkin kohta. "Aha, että tuonne pitäisi mennä. Jaha." Tuumin siinä aikani, että mitä sitä tekisi ja totesin, että taidan käpöstellä rinteen alas ja jatkan laskemista alhaalta. Noh, rinnehän on sen verran tämäkkä siitä keskeltä, että siirryin reunemmas pehmeämmän pinnan toivossa. En vaan siirtyny tarpeeksi lähelle reunaa ja kun olin ottanu sukset pois jalasta huomasin, että alaspäin liukuminen on melko helppoa :) Siinä sitten istun rinteessä ja yritin pitää itteni paikallani ja keksiä mitäs tekisin seuraavaksi. No, sain selvitettyä itteni lisää reunaa kohti ja takaa tullut norjalaistyttö ystävällisesti vähän jeesi mua suksien siirron kanssa ja kun pääsin jyrkän osan alas, laition sukset jalkaan ja jatkoin matkaa.

Seuraavalla kiekalla päätin laskea taas sitä vähän helpompaa mäkeä. Aika alkupäässä sitten kävi se mitä ei ollu vielä tapahtunu. Olin kääntymässä juuri sellaisen jyrkemmän osan alussa ja sitten mä kaaduin! Löysin hyvin pian itteni makaamassa selälläni rinteestä. Varsinaisesti mihinkään ei sattunu, mutta yllättäen olin päätynyt sellaiseen paikkaan, mistä mua ei nähnyt ylhäältä päin. Ylösnouseminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kun mä aluksi luulin, mutta pääsin ylös eikä kukaan törmänny muhun :) Jee! Enkä siis rikkonu itteäni.

Pari laskua laskin vielä ja sitte menin palauttamaan sukset. Kaverit laski vielä pari kiekkaa sillä välin kun mä lepyttelin jalkojani :) After Skissä käytiin syömässä ranskalaisia ja vohvelia, ja bussi kotiin lähtii 16:30. Kaiken kaikkiaan ihan hauska päivä! Ja kaaduin siis vain kerran!

Ihan ilman vammoja siitä reissusta ei kuitenkaan selvitty. Polvi on protestoinut tällä viikolla aika vahvasti ja vasta tänään pystyin kävelemään lähes normaalisti. Veikkaan siis, että jätän tulevana viikonloppuna laskut väliin.. Kuvatodisteitakin laskusta on, lisään ne tänne kun saan ne kaverilta.

Mutta sitten vähän ärsyttävämpiin asioihin. Yksi kämppiksistä on ihan uskomaton valojen polttaja. Vessan valo on AINA päällä (ja vessan ovi auki, mutta se nyt on ihan oma ärsytyksensä). Keittössä on KAIKKI valot AINA päällä. Siis altaan päällä, liesituulettimessa, kattovalo ja sivupöydän päällä oleva valo (jota ei siis oikeastaan edes tarvitse mihinkään). No minä yritän aina välillä sammuttaa valot esim päivän ajaksi, kun sisällä näkee ihan hyvin ilmankin valoa. Tai yöksi, kun valoja ei tarvitse. Viime yönä liikuin keittiössä vielä yhden jälkeen ja totesin, että taas on kaikki valot päällä. Sammutin muut valot, mutta jätin tiskipöydän päälle valon, että näen myöhemmin mennä vessaan. Sitten kun puoli tuntia myöhemmin menin sinne vessaan, oli kaikki valot taas päällä. Myös se sivupöydän valo. Olen myös nähnyt tilanteen, jossa tämä kämppis vie pyyhkeensä vessaan, tulee ulos vessasta ja vasta sitten sytyttää valon sinne. Siis hä? Voisin tietysti kysyä, että onko siihen joku syy, että se polttaa niitä valoja jatkuvasti. Alkaa tässä vähitellen selvitä, että mistä syystä sähkömaksu on niin suuri kuukautta kohti.

Nyt täytyy ruveta taas muihin puuhiin. Työhakemuksia tarvii kirjoitella ja saatan vaikka mennä elokuviinkin tänään :)

Ha det bra!

Annamaija

torstai 5. maaliskuuta 2009

Uusi koti ja kevään merkit

Heissan

Viikonloppuna siirsin tavarani siis uuteen osoitteeseen. Tämä on huomattavasti paljon lähempänä kavereita, koulua ja kuntosalia. Kävelymatka salille lyheni 30 minuuttiin 45 minuutin sijasta ja lisäksi koko matka on alamäkeä :D Koululle on kävelymatkaa 20 minsaa suunnilleen ja bussilla sinne ei oikein kannata mennä. Uusi kämppä on ihan jees. Ei tosin laminaattia lattiassa :( Ei sillä, että se olisi edullisen opiskelijasumisen tärkein ominaisuus. Meitä asuu tässä neljä: kaksi tyttö ja kaksi poikaa. Jannut on Norjasta ja Bangladeshista, ja tuo toinen tyttö on saksalainen.

Muuten elämään ei kuulu mitään koulua ihmeellisempää. Tosin, ilmoittauduin suunnistuskurssille! Kurssi alkaa maaliskuun 18 päivä ja sitä kestää neljä viikkoa. Vikalle kurssikerralle en tosin pääse kun olen Unkarissa. Nyyh ;) Mä olen jo pitkään miettinyt, että suunnistus voisi olla hauskaa, mutta en oo saanut aikaiseksi. Nyt sitten näin ilmoituksen ja päätin, että sinne ->. Koulun puolesta olen tehnyt vähän karsimista. Enää ohjelmassa on norjan kurssi ja kolme muuta kurssia. Kaksi kurssia oli pakko jättää pois, muuten aika ei yksinkertaisesti olisi riittänyt mihinkään. Ja nyt sitä vapaa-aikaa tuntuu olevan vähän liiankin kanssa. No onpahan aikaa harrastaa liikuntaa :)

Viime viikonloppuna käytiin luistelemassa tekojääradalla. Sieltä saa vuorattua luistimet 50 NOK:n hintaan kahdeksi tunniksi ja yllätys oli suuri kun selvisi, että luistimet ei olekaan hokkarit (onneksi) tai kaunarit vaan matkaluistimet. Kesti hetken oppia miten niillä edetään, pysähdytään ja käännytään. Mutta onneksi matkassa oli aussi-poika, jolle piti opettaa lähes kaikki alusta asti :D Vaan mä kyllä ihastuin ihan täysin matkaluistimiin. Taidan ruveta harrastamaan sellaista enemmänkin. Voin sitten joskus (jos tää globaali ilmastonmuutos ei jatku kovin pahana) osallistua siihen hollantilaisten luisteloon.

Trondheimissa on kyllä vähän jo kevättä ilmassa. Arska paistaa täydeltä taivaalta ja räystäät tippuu. Jalkakäytävät on peilijäässä kun aurinko sulattaa pintaa, mutta pieni pakkanen pitää sen jäässä. Nice. Linnut lauleloo puissa ja se on ihan parasta. Ja en tiiä kuuluuko kauhea tuuli norjalaiseen kevääseen, mutta sitä on nyt tarjolla vähän joka suunnasta. Mutta sekin on ihan jees.

Kuukauden päästä on edessä reissu suomeen. Sen reissun aikana pitää palauttaa harkkatöitä ja tehdä yksi tentti ja pitää lomaa. Melkein ehdin mukaan Wapun aloitukseen, mutta pitää palata takaisin Norjaan samana päivänä, kun Wappu alkaa Tampereella. Vaan eipä se mitään. Ehdin vielä Wapun lopetukseen Suomeen. Vähän reissaan edestakaisin tässä. Ei mitään järkeä, mutta tarviiko kaikessa aina olla järkeä :D

Mutta nyt takaisin itse asiaan eli opiskeluun. Illalla on norjan kurssin harkat, jotka on viime aikoina olleet aika turhat kun paikalla on ollut kaksi ihmistä. Ja sitten myöhemmin on Cafe M, jossa saa pelata lautapelejä ja syödä vohveleita. NAM!

Ha det!

Annamaija