keskiviikko 20. elokuuta 2008

Ensimmäinen viikko Trondheimissa

Pitkä aika on ehtinyt vierähtää edellisestä kerrasta. Mutta sitäkin enemmän on ehtinyt tapahtua.

Elokuun 8. päivä oli viimeinen työpäivä ja päivähän meni tietenkin tyhjentäessä pöytää ja viimeistellessä loppuraporttia kesän projektista. Tarjosimme kesätyökaverin kanssa viimeisen päivän kunniaksi jäätelökakkua ja pomo ehtikin siinä ihmetellä, että onko töiden loppuminen hieno asia :) Ei sentään..

Viikonlopun asustin Trondheimissa asuva kaverini luona ja lauantaina kävin eksymässäkin kaupungilla. Isoveljeni sanoin: "Jos et tiedä, mihin kääntyä, käänny oikealle." Valitsin väärin ja käännyin vasemmalle..Tiesin missä olin, mutta en tiennyt mihin piti mennä :D Tiedänpähän seuraavalla kerralla! Hyvänen aika, että ihmistä pystyi hävettämään.

Elokuun 11. päivä alkoi sitten opiskelijaelämä. Kävelin mäen ylös Moholtiin hakemaan asunnon avaimia ja sain todeta muuttavani Steinaniin, joka ei suinkaan ollut toivelistallani numero ykkösenä. Nyt reilun viikon asumisen jälkeen voinen jo sanoa, että ei tämä niin kaukana ole kuin miltä alkuun tuntui. Ihan hyvä paikka tämä on asua. Maanantain aikana kävin myös rekisteröitymässä opiskelijaksi. Siinä sitä vasta härdelliä riitti! Miten se onkaan ollut kotimaassa niin helppoa, kun ei ole tarvinnut muuta kuin lähettää yksi paperilappu postitse ja seuraavina vuosina ei sitäkään!

Tässä alla on hieman meidän orientaatioviikon ohjelmaa:

Ma 11.8.
Rekisteröityminen: Täältä saimme lukukausitodistuksen ja hyväksymiskirjeen.

Ti 12.8.
Matriculation Ceremony (Uusien opiskelijoiden vastaanottojuhlallisuudet)
Kansainvälisten opiskelijoiden Barbeque -lounas (lounas sisälsi perinteisiä norjalaisia grilliherkkuja esim hot dogia muistuttavia pölsejä ja hampurilaisia.)
Iltapäivällä oli vielä info kaikenlaisista asioista ja illalla oli bileet kaikille uusille opiskelijoille Studentsamfundetilla (Ylioppilaskuntaa vastaava elin).

Ke 13.8.
Keskiviikko oli täynnä infoa. Infoa Norjasta, infoa norjalaisten oudoista tavoista, infoa opiskelijajärjestöistä ja infoa opiskelijoiden etujärjestöistä ja eduista.
Illan tullen menimme jälleen juhlimaan lukuvuoden alkua Studentsamfundetille, mutta tällä kertaa vain kansainvälisten opiskelijoiden kesken.

To 14.8.
Jälleen aloitimme päivän luentosalissa. Tapasimme ohjelmakoordinaattorit ja he varmistivat, että kaikki varmasti tietävät, mitkä kaikki asiat tulee hoitaa. Tämän jälkeen kuuntelimme sosiaaliantropologin esitelmän Norjassa elämisen taiteesta. Esitelmän otsikkona oli: " It's easy when you know how - The art of living comfortably in Norway". Tämän perusteella oletin kuulevani, että talvea varten tulee ostaa villasukat ja kaulaliina. Toki alunperin en tiennytkään, että mies on sosiaaliantropologi. Esitelmässä tuli esille monta asiaa, jotka olimme jo kuulleet monta kertaa, mutta myös monta asiaa, joita ei ehkä olisi tullut ajatelleeksi muuten. Kuten se, että norjalaiset tienaa keskimäärin noin 200 Nok/h, joka on siis noin 25 e/h. Tämä itseasiassa olikin ihan kiinnostava tieto mahdollisia tulevaisuuden palkkaneuvotteluja varten :)

Torstaina kävimme myös patikoimassa. Kuljimme Bymarkan poluilla kolmisen tuntia ja sää suosi ulkoilijaa. Ei satanut, mutta ei myöskään ollut liian kuuma.

Pe 15.8.
Perjantaina minulla oli ensimmäinen luento. Kyseessä oli infoluento kurssille Marin teknikk Introduksjon. Luennon pitänyt nainen oli huolissaan, että pystynk suoriutumaan kurssista kun kaikki tehdään norjaksi, mutta lupasin yrittää kaikkeni. Pääsenkin nyt sitten tekemään kurssilla harjoitustyötä norjalaisten kanssa norjaksi. Jänskättää hieman.

Luennon jälkeen menin Moholtiin, jossa kaikki uudet ystäväni asuvat ja lähdimme bussikyydillä järjestetylle patikoinnille Laden ulkoilualueelle. Jälleen oli edessä noin 3 tunnin kävely ja tällä kertaa aurinkokin paistoi lämpimästi. Patikoinnin lopuksi meille oli tarjolla evästä ja jotkut jopa uskaltautuivat uimaan vuonoon. Itse jätin uimisen suosiolla muille, kuten esimerkiksi amerikkalaiselle ystävälleni, joka päätti uida vaatteet päällä frisbeen heittelyn lomassa. Täysin vahingossa toki, mutta kuitenkin...

La 16.8.
Lauantaille meille oli järjestetty aito turistikierros kaupungissa ja saimme kierroksen aikana oppia muun muassa sen, että ensimmäinen ihminen, joka on löytänyt Amerikan, olikin norjalainen eikä espanjalainen. Jannu oli yrittänyt päästä Grönlantiin, mutta meni epähuomiossa ohi ja päätyi Kanadaan ja seilasi sieltä sitten rannikkoa pitkin Amerikan puolelle. Tästä on kuulemma oikein todisteitakin...Kierros päättyi Sverresborgin museoalueeseen, johon on kerätty taloja ja kirkkoja Trondheimin ympärysalueilta. Suurimman osan alueesta vei Trondheimin vanha keskusta, jossa vanhimmat talot oli 1700 -luvulta. Museon alueella oli myös vanhan Sverresborgin linnoituksen rauniot, joiden päällä oli mahtava paistatella päivää ja ihailla maisemaa kaupungin ja vuonon yli. Siinä kun annoimme katseen kiertää museon ja sitä ympäröivän nykyasetuksen yläpuolella, huomasimme, että itseasiassa nykyasutusta ei äkkiseltään olisi erottanut 1700- ja 1800 -lukujen asutuksesta. Talot näyttävät tismalleen samoilta kuin silloin kauan sitten. Minun mielessä käsite "tyypillinen norjalainen asumus" sai aivan uuden ulottuvuuden.

Iltapäivän päätteeksi matkan saksalaisen ystäväni kanssa Ikeaan ostamaan juustohöylää ja perunankuorimaveistä (no oli meillä muutakin ostoslistalla) ja lisäksi kävimme syömässä ruotsalaisia Ikea-lihapullia. Mietimme siinä samalla, että mahtaakohan niillä olla Ruotsissa lihapullatehdas, vai tehdäänkö lihapullat mahdollisesti esim Kiinassa. Hyviä ne oli kuitenkin, vaikka vähän jäinkin vielä kaipaamaan perunamuussia. ÄITI! Perunamuussia ja lihapullia tilattu päivämäärälle 5.9. (karjalanpaistikin käy :P) ;)

Viikonloppu menikin taas hengatessa kaverin kämpillä ja tutustuessa hänen yläkerran naapureihin. Siellä oli kovat fuksibileet käynnissä ja pääsin yllättämään osan ihmisistä vastaamalla heidän norjankielisiin kysymyksiinsä norjaksi. Jee! Mä alan edistyä :)

Tällä viikolla on menty aika rauhassa. Maanantaina oli kellaribileet Moholtissa ja siellä hämäsin erästä afganistanilaismiestä juttelemalla hänelle norjaksi. Hän kuuli, että olisin Finnmarkasta ja rupesi kertomaan juttua norjaksi. No minä siihen tietysti vastaamaan norjaksi. Hieman myöhemmin hän kysyi minulta, että miksi en puhu norjaa koko ajan ja sanoin, että se on niin vaikeaa, kun joutuu miettimään sanoja. Hän näytti hieman oudolta ja kysyi miten norjalainen joutuu norjaa puhuessaan miettimään sanoja...Siinä vaiheessa sekaannus kävi ilmi ja sillehän sitten naureskeltiin hetki.

Jälleen kerran viikko on mennyt hirveää kyytiä. Uusia ihmisiä olen tavannut paaaaljon ja uskoisin, että tästä vuodesta ei tule ainakaan tylsä. Totesimme myös, että kun tapaa uuden ihmisen on pakko esittää 5 kysymystä:

1. Nimi
2. Kotimaa (ja mielellään kaupunkikin)
3. Mitä opiskelee Norjassa
4. Missä asuu Trondheimissa
5. Kuinka kauan aikoo viipyä Norjassa

Ja kyllä, nämä kysymykset esittää ihan huomaamattaan, alitajuisesti. Hassua.

Yliopistosta ja opinnoista kerron vähän lisää seuraavalla kerralla ja ehkä saatte kuulla jossain vaiheessa hieman Trondheimistakin :)

Ei kommentteja: