Trollstigen ja Geiranger

Heissan taas!

Kävin tosiaan reilu viikko sitten reissaamassa kaverin kanssa Trollstigenissä. Otettiin mun työpaikalta Mini CooperS alle ja lähdettiin kokeilemaan miltä tuntuu ajaa jyrkkää mäkeä ylös. Kaverista tuntui jo alkumatkasta pahalta, koska edellisenä iltana oltiin oltu hänen kaverinsa syntymäpäivillä :P Matkalla jouduttiin myös soittamaan pohjoismaiseen autotukeen (eli minun isoveljelle), koska ei keksitty miksi auto tiputti vettä. Onneksi isoveli tiesi vastauksen ja uskalsimme jatkaa matkaa :)

Trollstigen on rakennettu vuonna 1936 kauppareitiksi. Rakentaminen kesti 8 vuotta ja tietä pidetään edelleen yhtenä hienoimmista insinöörityön taidonnäytteistä. Ja onhan se! Se mutkittelee 11 neulansilmän kautta 1800 metrin korkeuteen (m.o.h) ja siinä on 9% nousu. Paikoittain (ehkä jopa lähinnä) tie on yhden kaistan levyinen ja se on osittain kaivettu kallion seinään ja osittain rakennettu tukien varaan kallionseinämän ulkopuolelle. Ja koska liikennettä on molempiin suuntiin, niin vastaan saattaa kapealla mutkaisella tiellä tulla niin asuntoauto kuin bussikin. Onneksi viimeiseen ei törmätty nousussa, sillä edellisessäkin oli aivan tarpeeksi tekemistä :) Trollstigen avataan yleensä toukokuun lopulla ja huipulla tietä reunustaa useiden metrien korkuiset lumikinokset (kuvaa voi katsoa esim täältä: http://www.trollstigen.net/index2.php Vähän kun scrollailee alas, niin pitäisi löytyä kuvaa tien putsaamisesta ). Reitti on auki syyskuulle ja se toimii lähinnä turistitienä. Huomioitavaa on, että tiellä saa ajaa vain 12,4 metriä pitkällä ajoneuvolla. Tämä ilmeisesti koskee myös auto-asuntovaunu yhdistelmiä ja täytyy sanoa, että itse en menisi sinne Miniä isommalla autolla :D

Maisemat tieltä on aivan uskomattomat!! Jälleen kerran, maisemia, joita on aivan mahdotonta kuvata kameralla saati sitten sanoilla. Ajoimme tien Raumalta kohti Valldalia, eli nousimme sen ylös. Mäen päällä on luonnollisesti turistirysä. Siellä taisi olla kuusi tai seitsemän kojua, joissa myytiin porontaljoja, muistoesineitä ja kaikkea muuta mahdollista. Paitsi postimerkkejä... Lisäksi mäen päälle oli rakennetti näköalatasanne, josta pystyi ihastelemaan Stigfossenin kuohuja ja maisemia alla avautuvaan laaksoon. Jos olette joskus lomalla Norjassa niin, että olette jossain lähistöllä ja tie on auki, niin menkää kokemaan se. Kytkin kannattaa olla iskussa ja jarrut kunnossa, mutta niiden nyt täytyy olla tässä maassa muutenkin kohdillaan. Meidän Minillä ei ollut ihan paras päivä, sillä jouduimme pysähtymään kesken nousun, kun lämpömittari alkoi näyttää punaista valoa. Ihailimme maisemia hetken ja taas jaksoi autokin pysyä vauhdissa mukana :D

Laakso olikin siitä jännittävä paikka, että siellä makoili lehmät iloisesti tien pientareella. Laakson alkupäässä oli kyltti, jossa varoiteltiin karjasta (tai ainakin tulkitsimme kuvan elukan lehmää muistuttavaksi yksilöksi) ja ihmetys oli kyllä suuri kun ensimmäinen lehmä hengaili ojanpientareella. Eikä ne edes olleet reissut ainoat tiellä ja sen läheisyydessä viihtyvät eläimet. Norjalaiset ei paljon eläimiensä puolesta pelkää. Lampaita oli pitkin maita ja mantuja tuolla reissun päällä ja niitä sai väistellä kuin Lapin poroja konsanaan. Kuinkahan usein niitä kuolee tuolla teillä? Ja liittyykö norjalaisten väistämisinnokkuus jotenkin tämän asian kanssa yhteen? Hmm, suuria kysymyksiä.

Lähdimme hieman liian aikaisin Trollstigeniltä kohti Geirangeria, sillä meiltä jäi näkemättä suuri viihdepläjäys. Kuten sanottua, tie on mutkainen ja kapea ja en menisi sinne Miniä suuremmalla autolla. Ja sitten sinne meni ruotsalainen turistibussi ja sitten koko Trollstigen seisoi parikin tunteja :DDD En ole täysin päässyt selvyyteen, että miksi bussi jäi jumiin erääseen kurviin, mutta ilmeisesti se ei ollut "soveltuva" tielle. Liian pitkä auto vai kuskilla oli EVO-päivä, ei voi tietää. Tämä ei suinkaan ole kesän ainoa samantyylinen tapaus. Herääkin kysymys: "Miksi sinne päästetään busseja?" Sekä mäen alla että mäen päällä täytyy olla hinausautot, jotta jumiin jääneet bussit saadaan irroitettua ja tiellä taas liikenne toimimaan. Ehkä turistitiellä on pakko olla turistibussikulku. Ja sekin on totta, että Valldalin ja Rauman välimatka kasvaa kyllä melko suureksi jos tie suljetaan. Toisaalta, onhan se kiinni melkein 3/4 vuodesta?! Onneksi ei tarvitse olla tekemässä päätöksiä :)

Trollstigeniltä ajoimme Geirangeriin (kun "sillä suunnalla" olimme) ja kävimme ihailemassa vuonon kauneutta. Enkä yhtään ihmettele, että Geirager on Unescon maailmanperintölistalla. Joskus kun katsoo Geirangerista otettuja kuvia, niin tuntuu että niissä on pakko olla jotain shopattua. Mutta paikanpäällä se on pakko todeta: Ne kuvat ovat niin aitoja kuin kuvat vain voivat olla. Sanoinkuvaamatonta! Vuonon vesi on juuri niin vihreää kuin kaikissa kuvissa (sellaista vaaleaa, mutta ei limeä. Ehkä limen ja metsänvihreän vaalea sekoitus, ehkä), vuoret nousevat suoraan vedestä ja "Sju söstre"-vesiputous. Upeaa! Niin upeaa! Itse Geirangeriin mentiin taas serpentiinitietä. Mutkia riitti ja ohjeet käskivät ajamaan pienellä vaihteella. Mini parka! Se on tehty vauhdikkaaseen menoon :)

Kotimatkalla alkoi vesisade. Odottelimme sitä koko päivän ja sieltähän se sitten tuli. Norjalaiset tiet on aika kamalia. Niissä on hirveät urat ja kun on paljon nousuja ja laskuja, vesi velloo kaistoilla. Löysin autosta ominaisuuden jota ei vielä ole koskaan tullut vastaan. Kun ajoi vähän isompaan lätäkköön tai päätyi uraan, renkaat heitti vedet OMALLE tuulilasille. Näppärää, todella näppärää :) Vettä tuli kaatamalla paikoittain. En usko, että olen koskaan ajanut niin kamalassa vesisateessa. Onneksi autossa oli hyvät renkaat, vaan kyllä me siltikin pariin otteeseen päästiin pienimuotoisesti "ratsastamaan aallonharjalla".

Reissu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen. Niitä maisemia ei unohda koskaan ja jälleen kerran (niin kuin aika monesti tänä kesänä) niin paljon jäi vielä näkemättä! Ensi kesänä sitten :)

Tässä olen jo tovin asunut nyt Trondheimissa (eli 4 päivää) ja kuulumisia on aivan pian tiedossa :D

Ha det!

Annamaija (nykyään enää Anna, se on niiiiin paljon helpompi )